13/06/2012

Yhdessä ain / Together forever


Priman blogissa oli mukavan näköinen luonnos ja päätin osallistua kisaankin. Ongelmaksi muodostui se, että työn piti olla "Prima based" ja minä kun en omista Priman papereita. No, onneksi on leimasimia ja maskeja, kukkia ja kirjaimia. En nyt tiedä onko tämä edelleenkään niin kovin Primaa, mutta ainakin nuo kukat vaikuttivat perinteiseen tyyliini ja tuli sitten törkittyä tuollainen kukkameri tuohon. Yleensähän en niin noiden kukkaräjähdysten perään niin ole, mutta tulipahan nyt kokeiltua sitäkin.

Taustalla on valkoinen skräppikartonki, johon laitoin gessoa ja loin kolmiulotteisuutta raapimalla siveltimen nurjalla päällä. Väritin paperin käyttäen mistejä ja maskeja. Kuva sai taakseen monen monta kerrosta paperia ja leimasin osittain niiden päälle leimasimilla. Suihkutin mistiä suoraan askartelualustalle ja nappasin siitä värin leimaan ja painoin taustaan. Lisäksi ennen kiinnitystä käsittelin kaikkien papereiden reunat saksilla ja musteella, osan myös rypistelin.

Koristeiksi järjestelin kasan kukkia, joista osan väritin suihkeilla. Lisäksi muutama koristeneula, itse tehty Fimo-perhonen ja washiteippiä. Ja onhan siellä se pakollinen lankasyherökin.

Ps. Tervetuloa lukijakseni, Nadia!


There was a great sketch in Prima Marketing's blog some time ago. I wanted to use it and thought I enter the  challenge as well. The problem was that the LO should be "Prima based" and I don't own any papers by Prima. I do own masks, stamps, flowers and some alpha, so I though to use those. I'm not sure if this still qualifies for the challenge, but I give it a try anyway.

The background is made using a plain white 12x12" paper. First I coated the paper with some gesso and patterned it with drawing with the end of the paint brush. Then I added some ink sprays and used masks by Prima. I added some paper behind the photo and distressed their edges. I also stamped some decorations with Prima's stamps using mists as the ink. 

For the decorations, I used mainly Prima flowers, some of which I coloured using ink sprays. I also added a few decorative pins, self-made Fimo button and some washi tape.

Ps. Welcome as my reader, Nadia!




4 comments:

Kivimäen Jenni said...

Kiva sivu ja koskettava teksti. Tasapainoinen kokonaisuus! Jäin miettimään tuota valokuvaa: miten olet sen käsitellyt? Tykkään tuosta osittaisesta mustavalkoisuudesta! :)

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :)

Tuo kuva taitaa olla ihan sellaisenaan - että on sopivasti mennyt mustavalkoisuus ja värikkyys. En muista varmaksi, koska leikin kuvalla kuvankäsittelyohjelmassa ja muokkasin siitä myös sellaisen mustavalko/väri -version.

Marika said...

Todella kaunis kokonaisuus! Taattua laatua!

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :")

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...