tiistai, 31. tammikuuta 2012

Ystävänpäivää varten / For Valentine's Day


Tein ystävänpäivä mielessä pari juttua Fiskarettesiin. Väritystä ja koristeita muuttamalla nämä käy ihan mihin vuoden aikaan ja tilanteeseen tahansa. Sivustolta löytyy myös tuon perhosen teko-ohje.

I made these for Fiskarettes Finland. They are ment for Valentine's Day, but you could also do that little box for Easter or Christmas. Handy!

maanantai, 30. tammikuuta 2012

Luomisentuskaa - Struggle to create


Mielessä on lukematon määrä ideoita, joista joitain olen nyt saanut toteutettua. Tämä teippejä ristiin rastiin pohja on ollut mielessä jo hetken ja Mokossa sain sivun valmiiksi. Aiheena on pienemmän tytön "luomisen tuska" - kun ei saa maalailla lattialle tai syödä maalia tai maalata isosiskon paperille. A on hyvin tempperamenttinen, tulta ja tappuraa. Kun hermot menee, mieltä osoitetaan kunnolla.

Sivun pohjalle liimailin erilaisia washiteippejä ristiin rastiin. Suurin osa taitaa olla Teippitarhasta, mutta mukana on myös Hamblyn herkku pitsiteippiä. Teippien lisäksi lisäilin pohjaan hiukan valkoisia roiskeita gessolla ja muutaman mustan ja keltaisen maalialueen kortilla vetämällä. Ihan alimmaisena on kuva pohjasta ennen mitään muuta kerrosta. Kun sitten aloin pohjaa työstämään, lisäsin siihen kuvioita musteella ja kohojauheella. Tuputon mustetta punchinellan ja aakkossabluunan läpi ja leimailin koukeron ja viirinauhan kohojauheella. 

Papereita tässä sivussa ei montaa ole - keltaista aaltopahvia, mustaa, valkopilkkuista kuviopaperia ja keltaista yksiväristä. Koristetta onkin sitten taas jos jonkinlaista. On tarraa, paperikuviota, siirtokuvaa, itse tehty kalvokoriste, punchinellaa, niittejä ja jopa haaraniitti. 




I have countless number of ideas in my mind whole time. This masking tape background has been quite some time in my mind, but finally I had time and a topic to make it real. The LO is about my younger daughter having a struggle to create - she hate's when she can't a) eat the paint b) paint directly to the floor c) paint to her big sister's paper.

I used quite a few papers in this LO, three to be precise. But there's plenty of embellishments! There's for example stickers, brads, staples, punchinella, netting and rub-ons.

sunnuntai, 29. tammikuuta 2012

Gessoilua / Gesso course, part 2


Nathalie Kalbachin gessokurssin satoa. Teen kokeilut suoraan 12x12" pohjille, jotka voin sitten käyttää skräppäykseen. 

Näissä on gessoa, yhtä sun toista luomaan rakennetta ja akryylimaaleja, mistejä ja musteita. Mikä on suosikkisi?



12x12" backgrounds made in the gesso workshop by Nathalie Kalbach.


lauantai, 28. tammikuuta 2012

Isi skräppää - Daddy goes scrapbooking


Mies innostui kokeilemaan skräppäystä, kun haastoin. Keskustelu meni suunnilleen näin: 

Riikka: "Jos teet Mighty Booshista skräppileiskan, saat käyttää kaikkia mun papereita ja mitä vaan!" 
K: "Sä sanot noin vaan, kun uskot, etten mä tee!"
Riikka: "...no joo...?"
K: "Hähää! Mä teen sellaisen!"

Loppujen lopuksi hän kaipasi vain yhden paperin ("sellaisen, jota sä et koskaan käytä"), teippiä, sormiveitsen ja sakset sekä Dymon. Akryylimaalit ovat omansa. Aika jees minusta!


My husband made a scrapbooking layout.

Teippejä! / Tapes


Teippitarhaan oli tullut uutuuksia enkä minä taaskaan päässyt ilman tilausta niitä läpi selaamaan. Nyt kuoressa saapui kokeiltavaksi teippikangasta palanen sekä läpikuultavia, osittain läpinäkyviä teippejä herkullisissa väreissä. Nam.

I ordered some tapes from Teippitarha.

perjantai, 27. tammikuuta 2012

Tylsä lamppu, permanent tussi ja lapsi - A lamp, a marker and a child


Kyllästyin katselemaan valkoista lampunvarjostinta ja ajattelin vaihtaa sen. Sitten keksin antaa luovuuden lentää ja annoinkin Kn käteen permanent tussin ja nostin varjostimen syliini. K piirsi ensin isin kuvan, sitten pitkän viivan (pyysin piirtämään jonkun muun perheen jäsenen) ja lopulta hän "kirjoitteli". Minä lisäsin sitten kuvien yhteyteen tekstiä. Taas jaksaa hetken katsella lamppua!


K draw on to the lamp shade and I wrote "home sweet home" in Finnish. 

torstai, 26. tammikuuta 2012

Perhostyttö / Butterfly girl


Tällainen sivu tuli tehtyä Fiskarettes-sivulle. Sieltä löytyy enemmän tarinaa, yksityiskohtakuvia sekä ohjeet pitsiboordin, ruttukukkien ja pikkuruusujen tekemiseen! Klik, klik, kurkkimaan ja klikkailemaan.

Ps. Laitoin sitten tämänkin pystyyn. Paperiliitin löytyy Naamakirjasta.

I made this page for Fiskarettes Finland. More pictures and tutorials how to make the lace border, "wrinkled" flowers and small roses (all in Finnish) can be found on the site. Please take a visit there!

Ps. I decided to try this - Paperiliitin can now be found from Facebook.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...