06/12/2011

Kiti


En edes katso, kuinka pitkä aika viimeisestä Inspiroidu-sivusta on. Hurjan pitkä. Mutta nyt aihe osui ja upposi ja kun tuo StadiScrapkin osui sopivasti, oli sivu pakko tehdä. Aiheena on tällä kertaa "ote sanakirjasta". Minä tein sivun "kitistä". Tarinoinnissa lukee: [IPA: 'kiti] s. rakas kissapehmolelu / saatetaan käyttää myös hahmosta. Tyttö nimittäin kutsuu tuota tiettyä, ensimmäistä Kitty pehmoleluaan "kitiksi" ja se on hurjan tärkeä. Kiti on joskus ollut valkoinen, mutta eipä tuota enää "kylpyjen" jälkeenkään voi valkoiseksi sanoa. "Vähemmän harmaa" voisi olla ihan hyvä sanonta.

Sivu lähti liikkeelle Scrap 365 -lehden kannessakin olleesta sivusta, joka on ihan mielettömän mahtava. Piti siis apinoida samanlaisia roiskeita omaankin sivuun. Tosin asetteluvaiheessa paperi kierähti ihan eri asentoon, kun olin ajatellut ja gessonkin roiskin suoraan mukaan eikä niin kuin tuossa toisessa työssä - värien päälle pehmentämään.

Kun tausta oli kuivunut lisäsin siihen vähän ompeleita ja surautin kuvaankin moisia. Lopulta ihan ompelin kuvankin kiinni taustaan. Vähän paperisuikaleita lisäsin kuvan alle ennen ompeleita ja sitten otsikkopaikalleen. I-kirjaimet olivat tietenkin loppu, niin piti tehdä sitten J:stä ne. Kotona lisäsin kirjainten päälle krakleerausmaalia ja sen kuivuttua valkoista mustetta.

Sitten alkoikin se mun työn "perinteinen" vaihe - koristeiden lisäily. Ensin vähän tuota ja sitten tätä ja tuokin käy ja kappas kun on taas tultu tehtyä koristerykelmä. Paperikukissa ei ollut ainoatakaan keltaista kukkaa, joten maalasin vaaleansinisestä sellaisen. Maalista kiitos muuten Ellikselle! Valkoinen oli omasta takaa, mutta keltaista ei. Onneksi suunsa avaamalla heti sai ja vision pystyi toteuttamaan. Iso valkoinen kukkanen on vaihtopöydästä bongattu Sassan metallikukka, joka muutti värinsä turkoosista valkoiseksi aimo annoksella gessoa ja snow texiä. Saman käsittelyn saivat Nauhataivaasta ostetut lilat metalliruusut. Perhoslätkä on itse tehty, samoin kuin keltainen sydännappi. Kotona monet osat saivat vielä päällensä krakleerausmaalia ja lisäilimpä valkoista mustettakin joihinkin. Esim. tuo kyyhkytarra sai hiukan valkoista päällensä, ettei kontrasti muuhun sivuun ollut enää niin vahva.

Tarinoinnin kirjoittelin koneella ja tulostin. Sitten leimasin koko komeuden päälle numeroleimalla, annoin kuivahtaa ja leikkasin tekstin suikaleiksi. Hiukan mustetta reunoihin ja valkoista mustetta päälle. Kiinnitin suikaleet kohotarrapaloilla sitten itse sivuun.

Ps. Tervetuloa lukijaksi, Mari S.!


I made this page about K's favourite soft toy. It's "Hello Kitty", but she has always called this one "Kiti".

As always, I got carried away with the decorations. First I added little something and the end was that I went completely overboard again. But that's the way I like it!

11 comments:

Sini said...

Siis aivan ihana sivu, tykkään valtavasti. Kuva on ihana ja kivasti korostuu tuo kissa kun on ompeleet ympärillä. Roiskeet, värit, otsikko.... siis niin paljon ihanuuksia, oih :)

Anonymous said...

Voihan vinha, kun onkin taas upeaa katseltavaa täällä sinulla!
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja perheellesi!

Riitta Sinikka said...

Huiman kivoja!! Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Marika said...

Ihanan pirteää! Tuo rykelmä näyttää miälettömän komialta!

maikko said...

ompeleet kuvassa on kyylä edelleen minusta tosi hienot ja rykelmä näyttää hyvältä! sulla oli kyllä hyvä vauhti päällä tämän sivun kanssa, oli mukava seurata :)

Creomi said...

Tästä tuli oikein ihana <3<3<3, tykkää myös kitistä .

SannaS said...

superihana sivu!! upeita yksityiskohtia!! =)

Jeppula said...

Mahtavat nuo maalipläjäykset ja upeita koristerykelmiä;)

Riikka Kovasin said...

Sini: Kiitokset! :) Ompeluidea on napattu siitä samaisen lehden kansikuvasta, siinäkin oli jotenkin ompeleita hyödynnetty.

Laura: Kiitokset! :)

Riitta Sinikka: Kiitos :)

Marika: Kiitokset!

Pitänee seuraavaksi haastaa itsensä, että ei koristeen koristetta sivuun. Tai ainakaan isoa rykelmää. Mahtaiskohan edes onnistua?

maikko: Sellaista mun tuo toimintani aina on :D

Creomi: Kiitos :)

SannaS: Kiitos :)

Jeppula: Suosittelen testaamaan moista maali-ilottelua! Oikein terapeuttista :D

Emi said...

Ihanan värikäs sivu ja upeet maaliroiskeet kans! :) Kitty on suloinen!

Riikka Kovasin said...

Emi: Kiitokset :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...