03/10/2012

CSI 39 Dokumentoi mua / Document Me


Tällaisen sivun latasin CSI:hin jo pari päivää sitten. Nyt samainen sivu blogiin ja OUAS-haasteeseen. Se onkin sitten viimeinen yhteishaaste noilla kahdella. 

Sivun aiheena on se, miten minusta on todella vähän kuvia. Vielä vähemmän on sellaisia kuvia, jossa minä touhuan lasten kanssa. Tarinointi on pääasiassa kirjoitettu minikirjaan, joka on sujautettu tuonne kuvan taakse. Siellä on juttua kuvattomuudesta, mutta myös toive siitä, että lapset muistavat, että äiti teki yhtä ja toista heidän kanssaan. Kuvassa minä ja esikoinen ompelemme yhdessä hametta. K sai itse valita kankaan hameeseensa ja sitten yhdessä ommeltiin se. Itse leiskaan on kirjoitettu "ompelutunti elokuussa 2012" selitykseksi kuvalle.

Sivussa on käytetty haasteesta raaputuskuvia, lehtiä, tähtiä, pastelleja, siipiä ja (pala) kehystä. Testimony-osuudesta valitsin tarinoinnin pienessä kirjasessa ja tarinointi oppitunnista.

Alla on myös vaiheittain sivun synty. 1) Valitsin käytettävän kuvan ja paperin. 2) Piirtelin sabluunan avulla salmiakkikuviota pastelleilla haasteen väriskaalalla. 3) Käytin toista salmiakkisabluunaa ja mistailin päälle Glimmer Mistiä. 4) Lisäsin valumia Dylusionilla ja Color Washilla sekä roiskeita Glimmer Glamilla. 5) Lisäsin raaputusaakkoset, kakkupaperin ja pätkän paperia sekä otsikon. Lopuksi sitten lisäsin vaan koristeet ja journalingin.



This page I have already uploaded in CSI a couple of days ago Now I add the same page to blog and also link it to the OUAS challenge. This one is the last challenge with those two lovely challenges together.

The topic of the page is how there's only a few photos of me and even less of those where I'm with the children. The journaling is in the booklet tucked behind the photo. There's thoughts of "no photo" subject and a wish that my daughters remember that mommy did things with them, even though there's no photo representing me drawing or crafting or reading with them. The photo is a rare one, me and K, my older daughter, are sewing a skirt there. K got to choose the fabric herself and then we made a skirt out of it together. There's a one line journaling about the photo written to the layout itself - "sewing instructions in August 2012". 

I've used rub-ons, leaves (or rather a leaf), stars, pastels, wings and (a piece of) frame in the layout according to the Evidence part. From the Testimony part I used both journaling in a booklet and journaling about a lesson. 

I also shoot some step photos while working with the layout. 1) I chose the photo I was going to scrapbook and the paper to go with it. 2) I drew a checked pattern with a stencil and pastels using the colours given in the challenge. 3) I used another diamond shaped stencil and added some misting on top of the pastels. 4) I added drips with Dylusions and Color Wash and some splashes with Glimmer Glam. 5) I added the rub-on alphas, a piece of doily, a piece of paper and the title. To finish the layout I added some embellishments and the journaling. 






38 comments:

marsha. said...

You can still change the 'rare' part of the photo... In fact I urge you to do so!!! K and A will be eternally grateful. Trust me!

SaraG said...

Vau! Hieno sivu!

Puuhis said...

Ihastelen sun kykyä tehdä yhdessä värikästä ja vaaleata. Valkoisen avulla sivut ovat ihana raikkaita. Minulla aina lipsahtaa ja valkoinen häviää...

Anonymous said...

LOVE it!!!!

Melenia Agapides said...

Right into my faves, Riikka!! Thank you for explaining us how you built your page, the result is fantastic! Thanks for joining us at OUAS!

Creomi said...

Aivan mahtava sivu!! Kirkkaat ja raikkaat musteiden ja suihkeiden värit rauhallisella kuviopaperilla todella onnistuneet. Siivet napin takana <3<3<3

Anski said...

Oi!! Ehkä yksi ihanimmista ikinä! Ihanat värit, ihanat maalit ja mikä raikkaus! :) Mullakin on muuten noita raaputuskirjaimia, ovat varmaan vanhentuneet, kun hirvee työ ja tuska saada niitä irti, kun tässä joskus kesällä niitä yritin käyttää. Siirtokuvat on kyllä siitä hankalia, niitä ei sais jäädä säilömään liikaa.

Kivimäen Jenni said...

Sievä kokonaisuus! Itsestä on niin vähän kuvia, kun aina on kameran takana. Olisi tärkeää pyytää miestä joskus ottamaan minusta kuvia vaihteeksi.

Hii, noita raaputuskuvia oli silloin kultaisella 90-luvulla, muksuna niitä raaputeltiin joka vihon kanteen. <3

Riikka Kovasin said...

Thank you for the engouragement - took some pictures with the timer today ;)

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :)

Riikka Kovasin said...

Mä tuossa jossain vaiheessa huomasin, että aika usein lisäilen sivuun sekä valkoista että mustaa tai ainakin jotain tosi tummaa. Valkoisessa taitaa tuo gessoinnostus auttaa XD

Riikka Kovasin said...

Thank you Ashli :")

Riikka Kovasin said...

Thank you Melenia :")

Riikka Kovasin said...

Kiitokset Creomi :")

Riikka Kovasin said...

Kiitos :")

Joo, siirtokuvat joko muuttuu niin tönköiksi, ettei niitä saa millään irti tai sitten ne rapisee lattialle ihan itsestään :D Mä olin jossain vaiheessa ihan siirtokuvafriikki, mutta nyttemmin ne on jääneet...

Riikka Kovasin said...

Nimenomaan! Tai käyttää ajastinta tai kääntää kamera väärinpäin :) Puhelimen kanssa muistan säheltää välillä niin, että otan itsestäni kuvia, mutta tilannekuvia on hurjan vähän - kun minulla on se kamera kädessä. :D

sandi said...

What a fabulous lo! The colors look soooooooooooo striking! Great mix and tutorial!

zenevak said...

Great layout. Love the colours and the tutorial - thankyou for sharing. Thanks for reminding me to put myself in the photo too sometimes. I have many of my children and them with their Oma, but not so many with me.

Kay F said...

This came out fabulous...I'm loving that background! Thanks for sharing how you went about creating it. I also love that creative little booklet you created to store your journaling! Fabulous. Yes, there's still time to take photos of you with your little ones...keep using that timer! Time flies in a blink of an eye--you'll want to capture these precious moments. Thank you for sharing your talent with us at OUAS!

Jeppula said...

Oih, ihana! Tykästyin kovasti tuohon minikirjaseen:)

Silje said...

Love this!! The colour combo are fantastic - bright colours with black and grey! And all the little details! : )

lintsi said...

oi vau! aivan mahtava ja ihanat värit. pinterestiin laitoin :).

Vibeke said...

This is so cool!! Love it:)

Riikka Kovasin said...

Thank you sandi! :)

Riikka Kovasin said...

Thank you Zeneva!

I have loads of photos of the girls, a good amount of them with my hubby or with grandparents but only a few with me. So now it's time to use the timer! :D

Riikka Kovasin said...

Thank you Kay!

And I so need to use that timer!

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :)

Riikka Kovasin said...

Thank you Silje! :)

Riikka Kovasin said...

Kiitokset ja kiitokset pinnauksesta :")

Riikka Kovasin said...

Thank you Vibeke! :)

Georgia Heald said...

This is AMAZING!! Love your background the combination of colors you have used =)

Eila Sandberg said...

Love the splashes of colour Riikka! and hey, you're not the only one always missing from the photos taken. Really like your booklet and the brad with wings and stickpins. xoxo

Elena Stefanidou said...

I always love your layouts.They are so clean cut!!!
And all the colors at the background.Perfect!
Thank you for playing with us at OUAS

Riikka Kovasin said...

Thank you Georgia :")

Riikka Kovasin said...

Thank you Eila :)

Riikka Kovasin said...

Thank you Elena :)

Eila Sandberg said...

CONGRATULATIONS on winning the #39 joint case file over at OUAS with your page Riikka!! FABULOUS!! Oikein hyvää viikonloppua, tää täti tarvitsee lasin punaviiniä nyt! xoxo

Riikka Kovasin said...

Thank you Eila <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...