09/08/2012

Toivepostaus: Sivujen säilytys / How do I store my layouts


Aina välillä on tullut juttua ja kyselyä siitä, miten säilytän skräppisivujani, joten ajattelin tehdä siitä nyt erillisen postauksen. Varsinkin, kun keksin, miten säilyttää vanhoja sivuja. 


Uusimmat sivut ovat American Craftsin D-ring albumeissa. Niitä on kahta mallia: täysin mustia ja "tapettikuvioisia". Jokaisessa albumissa on tuollainen pieni lappuklipsi, jossa normaalisti lukee, kenen albumi on kyseessä. Nyt nappasin kaikki laput pois, ettei tarvinnut blurrailla. Minulla on siis molemmille tytöille omat albumit, Project Life albumi sekä yksi albumi sekalaisille sivuille, jotka eivät suoraan liity kumpaankaan tyttöön. 

Albumeissa sivut asustelevat AC:n omissa muovitaskuissa, lähes aina kaksi per tasku. Nyt on muutama sivu tullut tehtyä niin, ettei sivuja ole mahtunut kuin yksi.


Mieluiten säilyttäisin kaikki sivuni albumeissa, mutta kirjahyllyyn ei mahtunut enää ainuttakaan. Joten jotain oli pakko tehdä. Eihän niitä kaikkein vanhimpia sivuja tule edes katseltua, mutta tottakai ne haluaa säilyttää hyvin. Vanhimmat sivut muuttivat siis muovitaskuissaan Ikeasta ostettuun Pränt-vanerilaatikkoon. Sinne niitä mahtuu aikamoinen määrä!




From time to time there's a question in the comment box about how I store my pages. When I finally got the storing part figured out, I thought of doing a post about it. 


Most recent pages are in D-ring binders by American Crafts. I have two types of them: solid black ones and black and white patterned. Each album has a little tag that tells who's album it is. For the picture I took the paper tags away so I didn't have to blur each one. I have an own album for both of the girls and then a "miscellanious" album for pages that don't belong to either of the girls's album. Then I have one album for Project Life, too, 

Layouts are stored in AC's own page protectors in those albums. There's two layouts in almost every protector. Recently I have made a few pages that require a protector of their own - the other page wouldn't fit in to the pocket as well. 

I would love to store all of my pages in albums, but it's a question of space. Our book shelf couldn't fit any more binders, so I had to think of something else. Ikea came to the resque and I moved oldest pages to a Pränt box. The pages are stored woth their page protectors in the veneer box. The box can hold quite a few pages! 



12 comments:

  1. Loistava idea tuo laatikko, täytyykin hankkia sellainen itsekin kun on ollut hakusessa paikka sekalaisille sivuille jotka ei kuulu mihinkään oikein ja sitten niille vanhoille töille mitä ei tahdo oikein kansiossa katella mutta ei raaski poiskaan laittaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samainen ongelma oli mullakin - ja siihen löytyi tuo loota. Kun sivut on muovitaskuissaan, on mitoitus aika tiukka, mutta kun ei änge lootaa ihan täyteen, niin menee hyvin :)

      Delete
  2. Täytyypä mennä Ikean kautta Amaliaan ja hakea Pränt-laatikko! Kiitos vinkistä!

    ReplyDelete
  3. Thank you for the insight! Personnaly my LO are in Pizza boxs as I have run out of albums and always forget to buy one when shopping for stash ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha ha! Albums are the last in my list, too - it's much nicer to buy lovely crafting materials ;D

      I thought pizza boxes first, but then thought that they couldn't hold a large amount of pages, so the next step would be me with douzen pizza boxes :D

      Delete
  4. I also store my layouts in boxes... and I have a few albums... but I haven´t done what you did.. but now I will! ( can´t understand way I couldn´t figure it out myself ;) ) I will take my old ones out from the albums and put in my new ones.

    THANKS!

    ReplyDelete
  5. Kiitos näistä vinkeistä! Tulivat tarpeeseen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoa, jos oli apua! Postaustoiveita saa esittää jatkossakin taikka lähettää eemeliä! :)

      Delete

Thank you so much for taking the time to leave a comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...