07/01/2012

Scrap365 haasteeseen - To Scrap365 challenge


Tällainen sivu tuli tehtyä Scrap365 lehden luonnoshaasteeseen. Siellä se nyt pönöttelee haastegalleriassa jo, joten pitäähän se blogatakin. Luonnos oli ensi näkemältä kovin hankala tähän tämänhetkiseen tyyliin, mutta pakko oli kokeilla ja tilasinkin siis kuvia teettäessäni useamman luonnoksen kokoon sopivan kuvan. Niitä sitten pyörittelin pöydällä ja mielessä, kunnes yhtäkkiä hieman erilainen lähestymistapa tähän kuvaa avasi mielen ja ideat tulvahtivat. 

Onneksi seuraavana päivänä muodostui heti mahdollisuus alkaa työstämään sivua päiväuniaikaan. Juuri ostettu (iiiiihana!) kraft-pohja sai päällensä valkoista krakleerausmaalia, teetä, valkoista embossausta ja leimailua sekä roiskittua mustaa akryylimaalia ja valkoista gessoa. Suihkaisimpa vähän keltaista mistiäkin joukkoon, kun värimaailman piti ensin olla kraft+musta-valko-keltainen. Työn edetessä, huomattuani ettei visioni keltaisesta mististä valkoisen maalin päällä toimi, keltainen jäi pois. ...mahdoinkohan minä muuten jotain tuonne taustaan vielä leimaillakin Distressin "Tea Dye"-värillä...

Kun tausta oli valmis, alkoi noiden palluroiden tekeminen. Heti ideointivaiheessa oli tullut ajatus kelloista, joten niitä leimailemaan. Samoin ajatuksissa oli kohojauheet ja kohokuviointitaskut, mutta eniten aikaa koko sivussa varmaan meni noiden palluroiden tekoon. Ensin etsin papereita, mietin, mitä niihin laittaisin ja sitten yksitellen tein. Ja tottakai yritin siis kaikki mustat kohojauhejutut tehdä yhdellä kertaa, joten piti "sarjottaa" - "Täytyy ensin tehdä tää ja tuohon toi, että saan sitten nää kaikki kohojauheella". Mikäköhän siinäkin olisi ollut muka niin hankalaa, että olisin kohojauhottanut palaset vaikka yksi kerrallaan? Helppohan se jauhe on paperilta purnukkaan takaisin kaataa. Toinen noista puukuvioisista palluroista on muuten wc-paperille tehty - idea tuli siitä niin mahtavasta Nathalie Kalbachin Jump Startista Carmen Sanchezilta. Tarkempi selitys löytyy tekniikkaa kokeilleelta Kialalta - upea tekniikka!

Palluroiden kanssa tuli siis leikittyä tovi jos toinenkin. Alusta asti tiesin myös sen, että kaksi palluraa tulee olemaan reikiä papereissa, ettei kaikki ole päälle liimattuja. Ajattelin myös eri tasoja, mutta lopullisessa liimausvaiheessa vain yksi pallura sai alleen 3 D palat. Itse liimausvaihekin oli hieman aikaa vievä kun taisi olla ensi kertaa skräpätessäni mittasin koristeiden paikkoja. Piti näet miettiä, miten otsikolle jäisi vielä tilaa. Otsikon tein aikoinaan Stadiskräpin vaihtopöydästä löytämilläni (vaihtamillani) kirjaimilla ja heitin niihin hiukan krakleerausmaalia pintaan. Otsikon alle tuli hetken mielijohteesta palanen washiteippiä.

Koristeiksi tein muutamia perhosia ja ruusuja vanhan kirjan sivuista. Ruusut on tehty "retrokukka" leikkureilla, suuremmalla ja Fiskarsin minillä. Jossain vaiheessa tekovaihetta alkoi myös oikea ylänurkka näyttää tyhjältä ja mustaa kaipaavalta ja lisäsin sinne leimaillun viirinauhan. Leimasin ensin sen StazOnilla ja embossasin sitten sieltä täältä mustalla kohojauheella.

Luonnoksen pystylinjat korvasin epämääräisellä ompelulla. Oli muuten hiukan hankala tunkea muuten valmista sivua koneen alle. Koska ompeleet olivat olleet ajatuksissa jo alussa, niin olisi ehkä kannattanut tehdä ne ensin... No, tekemällä oppii! Ja kaikki koristeet sun muut pysyivät kuitenkin kiinni!


I made this page for Scrap365 sketch challenge. I think the first time in my scrapbooking hobby, I actually measured the places of the decorations! 

I used lots of different medium again in this LO. Gesso, white and clear crackle paint, white and black embossing powder, black acrylic paint, tea and different inks.

I'm in love, by the way, with the background paper - it's from  My Mind's Eye's collection called "Kraft funday"!


20 comments:

Maaret said...

Sulla nää leiskat sen kuva vaan paranee, WAU!
Värimaailma iskee meikäläiseen kympillä ja mustat maaliroiskeet, gessot, embossaukset ja tietty kaikki nämä herkut kraft pohjalle, voiko leiska tästä paremmaksi enää tulla....

Creomi said...

Vau, tää on mahtava!! Tykkään kovasti tästä uudesta tyylistäsi. Kiva kun jaksoit kirjoittaa käyttämistäsi kivoista tekniikoista.

Emi said...

Aivan upea sivu! Oikea taideteos! Kaikki sopii täydellisesti keskenään ja yksityiskohdat kiinnittävät huomion katsomaan tarkemmin. Tosi ihana sivu :)

m said...

niin, taisin jo sanoa, että tämä on mun uusi suosikki! tällä menolla suosikki vaihtuu kyllä joka viikko :D

taru76 said...

UPEA sivu!!! Hirmu paljon ihania yksityiskohtia, ja tunnelma sopii täydellisesti noiden kauniiden keinutuolien kanssa.

xing said...

Tykkään <3
Sulla on hyvä skräppäysviikko käynnissä

Anski said...

Siis tää on jo taidetta. Aivan järjettömän upea, huh huh! Ihania rouheita yksityiskohtia ja tunnelmaa.

Beverley said...

Really beautiful LO and perfect colours with your black and white photo

elinarsku. said...

oooh! ihan mieletön! mahtava, rosoa ja herkkyyttä. ei pysty sanoin kuvailemaan, turha varmaan kaikkia yksityiskohtia mainita erikseen. :D WAU!

Jeppula said...

Olen ihan samaa mieltä kuin muutkin, et tää on upea! Ja wau, noita kaikkia työvaiheita ja erilaisia tekniikoita, joita olet käyttänyt! Täydellistä.

lehtipollo said...

Ooo, upeva! You're on a roll! Pitää joskus kokeilla tuota mustien kirjainten päällystämistä valkoisella krakleerausmaalilla.

Elisa LPP said...

Aivan ihana!

Riikka Kovasin said...

Maaret: Kiitokset! Musta, valkoinen ja kraft on munkin mielestä mitä mainioin yhdistelmä :)

Creomi: Kiitokset! Minäkin tykkään! Sivujen luonti on nykyisin aivan mahtavaa! :D

Emi: Kiitokset kauniista sanoistasi! :)

maikko: Heh, kiitokset :")

taru76: Kiitokset :)

xing: Joo, nyt on putki päällä :D

Anski: Kiitokset :")

Beverley: Thank you so much!

elinarsku: Kiitokset :")

Jeppula: Kiitos!

lehtipollo: Joo, nyt on tosiaan joku putki päällä! (knock, knock) Suosittelen päällystämistä, antaa kivan säväyksen :)

La Petite Princesse: Kiitokset!

sannika said...

Vau, onpa upea!

Cuchy said...

Riikka, what a beautiful layout! Thank you so much for joining our Creative Jump Start and give my technique a try in those circles.
Have an amazing day! Cuchy

Cuchy said...

Rikka, Thank you so much for joining our Creative Jump Start Summit 2012. I'm so happy you liked my technique and incorporated it in this beautiful layout.
Have an amazing day, Cuchy

Canis said...

Tässä on kyllä kaikki palaset osuneet kohdalleen. Ja kiitos, kun jaksat kertoa, miten sivun sait aikaan.

Riikka Kovasin said...

sannika: Kiitokset!

Cuchy: Thank you so much for commenting! And thank you also for the great technique you showed! I'm now working on a page that has whole background done in that way.

Canis: Kiitokset!

Veeruliiru said...

Mulla on aika paljon hienoja sivuja rästissä näköjään! Tää nimenomainen sivu on aivan käsittämättömän upea! Niin hieno!
Mihinköhän asti mun pitää kahlata, kun sulla on tämmönen vauhti päällä!?!? =)

Riikka Kovasin said...

Veeruliiru: Kiitokset! :D Tämä vauhti tuli hiukan sen jälkeen, kun tämä uusi kolahti eli tuosta vuoden vaihteesta, joulun alta on sivuja tippunut varsin tiuhaan tahtiin. Yhtäkään korttia en sitten olekaan tehnyt.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...