18/04/2012

Shimelle's challenge #3


Eilisen ei-niin-onnistuneen sivun jälkeen vuorossa sitten ihan kiva kokeilu. Tämä sivu on tehty Shimellen kolmanteen haasteeseen, jossa piti kokeilla jotain skräppäystyyliä oman tyylinsä lisäksi. Minä sain siitä kimmonkkeen viimeinkin kokeilla tuollaista Finnabairin tyylistä taustaa. Eihän se samaa luokkaa ole, mutta olipa kiva kokeilla!

Aloitin penkomalla askartelu- ja ompelulaatikoita ja etsin erilaisia metalli"kuvioita" taustaa varten. Paljon tuli käytettyä neppareita, mutta ihan kivalta ne tuolla näyttävät. Liimailin ison chipboard-kehyksen ensin taustaan ja sitten sen ympärille sekalaisen seurakunnan neppejä ja muuta löytämääni sälää. Liiman kuivuttua lisäsin seinätasoitetta sinne tänne ja kun se oli kuivahtanut, levitin gessokerroksen koko systeemin päälle. Gesson päälle laitoin sinne tänne Snow-Texiä tuomaan vielä lisää struktuuria. 

Sitten alkoi suihkuttelu. Minä en omista ruskeaa mistiä enkä edes mustetäyttöpulloa, josta voisin mustemistin tehdä. Olen hommannut tarkoituksella punaisen, keltaisen ja sinisen mustetäyttöpullon ja mistin, jotta pystyn periaatteessa saamaan kaikki värit niistä, joten tähän työhön suihkin siis kaikkia omistamiani mistejä ja mustemistejä suloisesti sekaisin. Välillä piti kuivattaa joku kerros ja sitten taas jatkettiin. En tiedä välittyykö se kuvasta, mutta tuo tausta on toisesta kohdasta punertava ja seuraavasta vihertävä - minulle tulee efektistä mieleen läikehtivä öljy.

Jotta sormet eivät olisi vielä menettäneet maalipintaansa, lisäilin mistien kuivuttua taustaan krakleerausmaalia. Taas odoteltiin, että se kuivuu ja sitten embossasin sinne tänne sekä ruosteen värisellä että kultaisella kohojauheella. Lopuksi tuputtelin musteita vielä sinne tänne. Saatoin jotain muutakin vielä lisäillä, mutten muista enää, heh.

Omaa tyyliäni sivussa edustaa paitsi tuo seinätasoite, joka on aina yhtä kiva leikkikalu, mutta myös paperikerrokset kuvan ympärillä. Viimeistelin sivun metallikoristeilla, pikkukirjaimilla tehdyllä otsikolla ja puolihelmillä. Paperin leikkaaminen viireiksi on tällä hetkellä in, niitä ilmaantuu moneen sivuun.



After the not-so-spot-on page yesterday, I today post this experimental layout. This is made for Shimelle's third challenge, where the point was to experiment a style that one hasn't tried yet. I was inspired to try to make a  background in the style of Finnabair. I have been thinking of it some time now, but finally rise to the challenge. 

I got started by rummaging through my craft and sewing boxes trying to find little thing to be added to the background. I fisrt glued that big chipboard frame on to the background and then added buttons, snapfasteners and everything that I found around it. After the glue had dried I added some renovating filler to the paper to create texture. I let it dry for quite some time and then painted the whole thing with gesso. On top of the gesso I added some Snow-Tex here and there to add to the texture as well. 

Then it was time to start misting! I don't own any brown mists or any brown ink refillers. But I do own yellow, blue and red mists and refiller, and in fact have aquired them just that I can create different colours with mixing them. So I coated the whole paper with different mists, adding another layer and mixing the shade right there on the paper. I let it dry and then adjusted the shade again. The whole background has this cool, oil-like feel, because it's uneven in color.

Because I didn't want my finger to be clean yet, heh, I added some cracklepaint, glitter glue and embossing to the background as well. To finish the background I finally rubbed some inks to the paper. 

The renovating filler is my own style in the background as well as the layering of papers under the photo. I used brown shades to keep the layout together and then added some metal embellishments to wrap it all together. 





17 comments:

Riitta Sinikka said...

Ihan mahtavia nää sun tekemät!

Paula said...

WAU!

Creomi said...

Hieno on taas tämäkin! Voi kun sä olet ahkera!!

Riikka Kovasin said...

Heh :D Kiitos :)

Riikka Kovasin said...

Nyt on taas putki päällä :D

Anski said...

Siis ihan mieletön, hillitön leiska!! Ja ei vitsinpimpulat, nyt kyllä tuli sellainen inspis tästä itellekin, että aaaa pakko kyllä kokeilla lisää steampunkkia! Ja ison leiskan kanssa.
Itelle tuli taustasta heti mieleen öljyn värivaihtelut ja ruoste. Upeita yksityiskohtia. Ootko muuten jollakin litistänyt neppareita? Eivät näytä kovin paksuilta. Oon ite kerännyt sekalaisia nappeja ja neppareita talteen johonkin tän tyyliseen projektiin, mutta ovat kauhean paksuja moni. Kun niissä on takana monessa pitkät "varret" tai sellainen paino-osa, niin ne kun saisi jollakin irti. Että mitenköhän ne saisi irti? :)

Anniska said...

Vau - sanattomaksi vetää! Yksinkertaisesti sanottuna; äärettömän kaunis leiska :---)

Riikka Kovasin said...

Heh, kiitos :") Arvasin, että tämä saattaisi iskeä sinuun. Ja kokeile ihmeessä, se kortti oli huikea!

Mahtavaa, että mielleyhtymäksi tuli juuri ne, mitä hainkin. Jee!

Nepparit on vaan "puolitettu" eli käytetty molemmat puoliskot erikseen. Ei mitään muuta. Niistä tapillisista, jollaisia vaatteiden mukana tulee, käytin niitä matalampia puolia. Eli nuo on pääasiassa sellaisia ommeltavia neppareita kaikki. Varret varmaan lähtis irti sivuleikkureilla... ehkä.

Riikka Kovasin said...

Suurkiitos :")

SannaS said...

siis tää on niiiiiin törkeen hieno et ei mitään rajaa!!!!! WAU!!!! =)

maikko said...

voi kääk, tämä(KIN) on aika kiva! sulla on todellakin draivi päällä ja ei voi kuin ihailla!

Laziness said...

Voi miten kiva! Tykkään ihan kympillä. :)

Cynthia said...

That background is amazing!! It blew me away--just gorgeous!!

Riikka Kovasin said...

Kiitos :")

Riikka Kovasin said...

Heh, kiitos :")

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :)

Riikka Kovasin said...

Thank you :")

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...