27/09/2012

CSI 37 - Baletti / Ballet


Hupslallaa, tämä CSI #37 on unohtunut julkaista täällä blogin puolella! Anteeksi viivytys. Meni myös ohi OUASiin osallistuminen tällä työllä, mutta eipä voi mitään.

Tästä tuli itselle tosi mieluinen - arvelisin sen johtuvan noista raikkaista väreistä ja toisaalta siitä, että tein juuri tämän sivun juuri näissä väreissä. Balettisivu ei olekaan pinkki vaan raikas, jopa merihenkinen.

Journaling kertoo siitä, kuinka paljon vanhempi tyttöni tykkää tanssia ja miten innolla hän on menossa balettiin. Harrastuksen oikea nimi on "tanssileikki", mutta kaikilla pikkutytöillä on siellä tutut päällä ja kaikki puhuvat baletista. Kotona esitellään uusia taitoja ja tunnilla kokeiltuja juttuja. "Testimony" osion ohjeistuksen mukaisesti journaling on käsinkirjoitettu ja sirtoteltu sinne tänne.

Evidence -osiosta käytin: raitoja ja pilkkuja (kuviopapereissa, napissa ja taustalla), pakkausmateriaali (tavallaan, vaatetagi kuvan takana), kirjansivu (tyttökuvioinen vanhasta satukirjasta), doodlaus (kuvan yläpuolella, mm.), etiketit (muutama tarra) ympyrät (taustalla) ja napit.



Oops, I have totally forgotten to blog this layout! Sorry for the delay!

I was so excited when I saw the colours on #37 challenge of the CSI - the scheme was so beautiful. First I thought of using another picture, black and white one, but noticed myself look for this one longingly. So I decided to use this ballet picture of my elder daughter. And I'm so happy I did! I absolutely love the fact that the page isn't a pink one which I otherwise probably would have done. 

The journaling is about how my daughter loves to dance and how excited and happy she is when she can go the ballet class (sort of ballet, the term would be dance play, but all the little girls have some sort of tutu and speak of ballet). Journaling is handwritten and broken to several spots according to the Testimony part of the challenge.

Evidence I used: stripes and dots (in patterned papers, button and background), wrappers/packaging (sort of, a clothes tag underneath the photo), book page (that one with the girl picture, an old children's book), doodling (above the photo), labels (a few label stickers), circles (background) and buttons.



20 comments:

  1. Aivan tosi nätti sivu, muakin ihastuttaa balettisivun pinkittömyys :) Kaikki toimii tässä jotenkin tosi hyvin yhteen.

    ReplyDelete
  2. Tosi kaunis sivu, ihanan raikas ja jotenkin valoisa.

    ReplyDelete
  3. Ihana, raikas kuin merituuli! Ja kuule hyvä kun muistutit, että pitää linkittää kanssa OUASiin, tämä #37 linkitys sinne unohtui minultakin. Kävin äsken sentään laittamassa #38 haasteen. *muuttajan aivot* on mun tekosyy muistamattomuuteen! Muuttomiehet ovat täällä juuri ja ehtivät pakata mun läppärinkin muuttoautoon!!! Aaaargh, sain sen onneksi takaisin. Huh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset :")

      Hienoa, että mun unohduksesta on muillekin hyötyä! Tsemppiä muuttoon!

      Delete
  4. hämmästelinkin, kun näin sivun CSI:n puolella enkä ollut nähnyt sitä täällä.. ihanan raikas sivu ja erityisen ihana kuva! ja blogissani on sinulle jotain :)

    ReplyDelete
  5. Lovely! Really like your background paper with the girl. And love your little doodled hearts. Both my girls go to ballet and just LOVE it too. It's so sweet to watch.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Zeneva :")

      The little girls dressed in pink and tutus are just adorable - how they spring around the studio and giggle :D

      Delete
  6. Was looking for this page here on your blog too after having seen it over at CSI! it's really adorable and so sweet! love the mini tutus they are wearing, twirly skirts and ballet items always bring out something in little as well as big girls don't they. xoxo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Eila :) I have to say that I totally forgot to post it - luckily I had the pictures in drafts so when I got through them I noticed that I still hadn't posted it!

      My little one is crazy about tutus and ballet shoes. And she can dance on her toes with out any shoes what so ever. And I do mean on toes - I don't know how she does it!

      Delete
  7. Taas on blogissasi vaikka mitä ihanaa - kun ei ole oikein viikkoon ehtinyt muiden blogeja lukea, niin perjantai-iltana saakin aimo pläjäyksen inspiraatiota!

    ReplyDelete
  8. wonderful colors, amazing picture, a great Layout!

    ReplyDelete

Thank you so much for taking the time to leave a comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...