11/04/2012

Get Inspired! #206


Kun luin Inspiksen viikon haasteen mietin tosissani kehtaanko osallistua. Tai siis kun kohollaan olevat jutut nyt vaan on niin pop sivuissani, ettei siinä sikäli ole kauheasti haastetta. Mutta päätimpä sitten kuitenkin osallistua ja koetin luoda kerroksia ja kohollaan olevia juttuja oikein olan takaa. On gessoa koholla, kohojauheella leimattua, koholleen kiinnitettyä kalvokoristetta, kohokirjaimia ja kolmiulotteisia koristeita. Toivottavasti tämä käy.

Valokuva on "ikivanha", jonka löysin pääsiäisen aikana. Äitini on muuttamassa ja olin käymässä läpi vintillä olevia tavaroita. Pahvilaatikosta kuoriutui esiin yksiössäni aikoinaan olleet valokuva-albumit, jotka syystä tai toisesta ovat unohtuneet vintille Helsinkiin muuton yhteydessä. Noista valokuva-albumeista löytyi tämä kuva lepakosta, joka on otettu Tukholman Skanssenin eläintarhassa. Silloisella poikaystävälläni, nykyisellä miehelläni, oli palaa hihat, kun jumituin (hänen) kameran kanssa tuon lepakkohäkin eteen ja halusin saada kuvan. Taisi puolisen tuntia vierähtää, mutta pitkäjänteisyyden tulos on tässä. Kuvaa ei ole muokattu mitenkään, ei muutettu värejä, ei rajattu, ei mitään. Olen aika ylpeä tuosta otoksesta osittain juuri sen pitkäjänteisyyden takia.

Sivu muotoutui kuvan värimaailman ympärille, turkoosia ja mustaa siis. Aloitin pitkästä aikaa läträämällä gessolla, etenin siitä misteihin ja sitten vasta aloin rakentamaan sivua papereilla ja muilla. Joukossa on kuviosaksilla leikattuja "käärmeitä", Project Lifen kuukausijakasta leikattu ykkönen ja kutistemuovista tehty kukka (jonka alla oleva liima on vielä kuvaa otettaessa ollut märkää). Mukana on myös teippejä, pääsylippu sekä koristeneula. Leipurin nyöri putosi lähes tuohon asentoon sivua tehdessä ja näytti niin kivalta, että nidoin sen kiinni paikoilleen. Ja koristeneulan lisäämistä vaati K, joka näki sivun työpöydällä. Hän oli myös vakuuttunut, ettei sivu ollut valmis, joten lisäsin sitten vielä nuo huutomerkkitarrat. Sitten sivu kuulemma oli valmis.



When I read the challenge for this week in Get Inspired blog, I thought do I dear to take part. I mean the different layers and 3 D effets are really to my style right now, so there's not much of a challenge there. But I decided to take part anyway and did all kinds of 3D things - I used gesso for the background, I embossed, I attached the film strip in waves, used foam letters and 3D embellishments. I hope this page is ok for the challenge.

The photo in the page is "ancient", which I discovered during the Easter. My mom is moving and I rummaged through the cardboard boxes at the attic. On of the boxes held my old photo albums, from the time I lived by myself and was a student. Somehow they had been forgotten to the attic while my other stuff moved to Helsinki. This photo of a bat was in one of those albums - it has been taken at Stockholm, in the Skanssen's zoo. My husband, the my boyfriend, almost loose his cool while I waited to take this shot. It took about half an hour to get this picture, but I felt so proud of myself not giving in. I had the feelung that I would take an awesome picture and just had to wait quite some time to get it. The picture hasn't been edited at all, the colours and the framing are excatly how they came from the camera. 

I used the colours from the photo to the page. I started with a kraft card stock and gesso, continued to the mists and then added the papers and embellishments. Some of the embellishments, like the decorative pin, are added because my 3-year-old daughter thought the LO could use them. Love her!





12 comments:

  1. Huiman kaunis sivu! Ihania yksityiskohtia jälleen!

    ReplyDelete
  2. Hieno sivu! Kivan räyhäkkää taas vähän seesteisempien tunnelmien jälkeen, jos näin voi sanoa. Vaikka tykkään niistäkin kyllä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jostain syystä ÖDT jutuista tuppaa tulevan söpöstelyjä ja gessojutuista rokimpia tällä hetkellä. Hassua! :D

      Delete
  3. Siellähän ollaan vauhdissa! Tosi hieno rock-henkinen ja rouhea leiska :)

    Ja tuo lepakkokuva on kyllä aivan uskomattoman onnistunut :----)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset! Jos ei ole muuta askaretta likkojen mentyä nukkumaan, niin hyvin ehtiin sivun tehdä illassa :)

      Kiitos, tosiaan olen aikast iloinen, että otos onnistui! Ihan jo siitäkin syystä, että muuten olisin varmaan saanut kuulla siitä kuvauskyttäyksestä jonkun aikaa :D

      Delete
  4. Tosi kaunis! Upea kuva, vaikka mä kyllä katsoin sen joksiki ihan muuksi! :)

    Upeat kontrastit! Ja jälleen vaikka mitä katsomista! Sä kyllä rokkaat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset :D Joo, ei se ihan heti aukene, jos ei tiedä, mitä siinä on.

      Delete
  5. Niin herkku, niin herkku! Kaikki nuo kerrokset ja värit <3

    ReplyDelete

Thank you so much for taking the time to leave a comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...