16/02/2012

Marianne Design leiska 2 / layout 2


Tällainen toinen sivu syntyi Marianne Designin jutuista tai siis niistä, mitä minulla vielä oli jäljellä. 


Sivusta piti ensin tulla jotain "rauhaa ja rakkautta" -tyylistä ajatelmaa tuon kuvan innostamana, mutta kun leikkasin leimatusta paperiarkista irti tekstin "Let's have some tea" iski tajuntaan se, ettei kai nyt leimasin setillä, jonka nimi on "Tea Time" voi tehdä muuta kuin teestä kertovan sivun! Tai siis toki voi, mutta kun tee on se mun juttu.  Tämän suuren ajatuksen jälkeen sivu syntyikin nopeaan tahtiin ja kaikki osaset löysivät paikkansa mainiosti. 


Jotenkin sivu kuitenkin vaikutti lattealta, kun olin kaikki teippaillut paikoilleen. Päätin siis pelata uhkapeliä ja leikin teellä ja gessolla valmiin sivun päällä. Hyvin sujui, eikä mennyt pilalle niinkuin pelkäsin. Tuo sydän on muuten leikelty irti Nathalien kurssilla tekemistäni kokeiluista.


Marianne Design sponsoroi siis tänä vuonna Intohimona Skräppäys -tapahtumaa ja lähetti Amalian Askartelijoillekin yhden sponssipaketin, josta saimme askarrella. Jaoimme tavaroita  viime joulukuussa ja nyt noita tuotoksia ilmestyy sitten Amalian omassa blogissa.

Leimat: Tea Time (EC0131)
Kehykset: Craftables - Rectangle (CR1202)
Pitsinauha: Lace Ribbons - Of White (JU0825)
Nyöri: Card Maker's Robe - Of White (JU0838)
Napit: Creatables - Tag and Buttons (LR0188)

Ps. Täältä (klik, klik) löytynee jotain tuttua, hih.



This is a layout I've made with sposored goodies from Marianne Design. The company in question is sponsoring the "Passionate about Scrapbooking" event this year and Amalia's own crafting team got a sponsored package, too. We dealt the goodies in December and now the creations of the team are going to be shown in the Amalia's own blog.

Stamps: Tea Time (EC0131)
Frames: Craftables - Rectangle (CR1202)
Lace: Lace Ribbons - Of White (JU0825)
Robe: Card Maker's Robe - Of White (JU0838)
Buttons: Creatables - Tag and Buttons (LR0188)

Ps. Here (click, click) you can find something familiar, heh.

2 comments:

  1. Mmm, teetä... Kivat sydämet ja ihania nuo leimasimet! Teetahrat myös hienoja :)

    ReplyDelete
  2. lehtipollo: Leimasimet on aivan huippuja! :)

    ReplyDelete

Thank you so much for taking the time to leave a comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...