01/11/2012

Inspired by: Marsha's art


Kuun ensimmäinen päivä ja jälleen aika paljastaa, mitä sitä ollaan puuhailtu haasteen parissa. Haastamme siis Marshan kanssa toisiamme eri aiheilla ja julkaisemme tuotokset kuun ensimmäisenä päivänä. Täältä löydät Marshan tämänkertaisen inspiroitumisen!

Tällä kertaa ideana oli inspiroitua toisen töistä - työ piti periaatteessa skräpistää, mutta minulla meni enemmänkin inspiroitumisen puolelle, sillä sain vahvan vision siitä, mitä teen, katselemalla pääasiassa kolmea Marshan työtä. Kyseessä oli nämä kaksi canvasta (Creativity ja Every Day Holds) ja tämä skräppisivu (Good morning Helsinki). 

Tiesin heti, että halusin tehdä canvaksen Marshan innoittamana. Hiottu gesso houkutti kokeilemaan, mutten halunnut tehdä ihan samaa juttua. Laitoin jutun mietintämyssyyn ja kaikki naksahti paikoilleen, kun löysin Featuring-lehdestä täysin itseeni sopivan lausahduksen, jonka on sanonut Placido Domingo. Minulla on yleensä useampi rauta tulessa. Lepäillä en oikein osaa, en edes kipeänä. Vasta kunnon kuume kaataa minut petiin.

Lausahduksesta nappasin ajatuksen ruostumisesta ja ressatusta ulkonäöstä. Samalla tuli ratkaistuksi ongelma siitä, miten en tee ihan samaa kuin Marsha, vaikka samaa tekniikkaa käytänkin. Sekoitin nimittäin gesson joukkoon hiukan akryylimaalia väriä antamaan. Pohjan värjäsin liiduilla ruosteen punaiseksi ja päälle sivelin siis turkoosiksi värjättyä gessoa. Annoin kankaan kuivua. Sitten leimailin päälle niin mustaa ruudukkoa kuin kultaista verkkoakin. Kultaisuus tuli toisesta canvaksesta ja embossaus skräppileiskasta. Sitten nappasin hiomapaperin esiin ja aloin hioa punaista "ruostetta" esiin. Ilmeisesti akryylimaalista johtuen tai sitten siitä, ettei maali ollut ehtinyt kuitenkaan kokonaan kuivua vuorokauden kuivumisesta huolimatta, se ei hioutunutkaan sieltä täältä, vaan enemminkin lähti isoina suikaleina pois. Eipä haitannut minua, jäljestä tuli supermainio! 

Poistin siis maalia sieltä täältä ja liimasin pari pientä palaa takaisin paikkoihin, jotka vaikuttivat muuten liian tyhjiltä. Sitten asettelin kirjaimet paikoilleen ja maalailin pohjaa vielä krakleerausmaalilla. 

Tämä taulu on nyt esillä skräppiklaffini päällä. Mainiota siinä on myös se, että taustan punaisuus istuu täydellisesti vieressä roikkuvaan punaiseen hääkimonoon. Siitä tuleekin mieleeni, että sen tarina pitäisi skräpätä!




First day of the month and it's time for another challenge! Marsha and me challenge one another on monthly basis to create something using different topics. Then we post on same date, the first of the month, at the same time and see what we have made! Here's the link to Marsha's creation for this challenge!

This time the topic was to scraplift. Well, I became more like inspired than directly scraplifted. I was really blown away of three of Marsha's wonderful creations. I chose to work with two canvases (Creativity and Every Day Holds) and one scrapbooking layout (Good morning Helsinki). 

I knew at once, that I would want to create a canvas. I mean, just look at those two beauties Marsha has created! I was really inspired by the sanded gesso, but didn't want to replicate the canvas directly. So I gave myself a little time to think. And when I saw that frase in the latest issue of the Featuring magazine, it all came together. I can relate to that sentence so well! It's originally said by Placido Domingo. I usually have many projects going on at the same time. I'm really poor at resting, even when I'm sick. Only a high fewer will put me in bed. 

The color scheme of the canvas came from the frase as well as from the inspirational pieces I chose. I added some turquoise acrylic paint to the gesso, thus changing the style and the look of the canvas completely compared with the one Marsha did. I colored the canvas red using crayons and then painted over it with my colored gesso. Then I let the base to dry over night. The next day I stamped some black grid on top of the paint and also made some embossing with golden powder. The use of gold came from the other canvas and the embossing from the scrapbooking layout, my inspirational pictures. Then I started to sand the gesso of. I'm not sure if it's the acrylic paint or that the canvas should have dried even longer, cause my paint peeled of rather that was sanded away. Well, not to worry, I just loved the outcome!

I peeled the paint of from here and there and then glued little pieces back here and there, where it seemed that too much was lost. Lastly I added the letters and then gave the whole thing a coat of crackle paint.

This canvas now sits on top of my scrapbooking table. The great thing about it is that it also goes perfectly together with the kimono hanging beside it. That reminds me, I need to scrapbook the story of the kimono!

14 comments:

SannaS said...

ihan huikee!!! WAU!!! =)

Katjuska said...

wau, upea :)

Sanna said...

tää on tosi hieno! hyvä motto myös!

marsha. said...

Yay, a canvas!!! I love the colours! Turquoise and gold: yum! And the rust colour as a great contrast. I had to laugh about you glueing the paint back on the canvas :-D. Pretty cool effect though... So I just may have to scraplift you back ;-). Bring on the next challenge!!!

marsha. said...

BTW, I let my gesso dry overnight too. So no idea what you did different. Could be different gesso, or different crayons, or thinner/thicker layer of gesso. I don't know...

Maja Stokk / eyovine said...

WOW!!! Så cool.. och texten är underbar ;)

Kramiz

sandi said...

Love. love, love this! I like the way the paint/paper is lifting off the page! Looks fabulous!

Riikka Kovasin said...

Kiitokset :)

Riikka Kovasin said...

I just HAD to do a canvas - yours are sooooo cool!

Um, well... there came too much paint of so I just had to glue it back :D I understand the sunny part in that :D

Yes, definately, bring on the next one!

Riikka Kovasin said...

I have few guesses - one) it might endeed be the crayons or the fact that I melted them on to the surface with the heat tool two) it might be the gesso or rather the amount of it - I think my layers were too thick. Or that I should have let each of the layers dry over night...

Riikka Kovasin said...

Tack Maja :D Jag gillade text också ;)

Riikka Kovasin said...

Thank you sandi <3

zenevak said...

The paint effect is awesome! And the phrase is fabulous! It all works so well together!

Riikka Kovasin said...

Thank you <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...