05/01/2012

Uninen tai sitten ei - Sleepy or then not


Inspis-haasteena oli tällä kertaa nukkumatin maat ja höyhensaaret. Minä keräilin joulun alla mutusteltujen konvehtien käärepaperit ja tein niistä sivuun taustan. Kun olin sen saanut valmiiksi, muistui mieleen tämä kuva ja siinähän se sivu sitten olikin.

Karkkipaperit olen bongannut jostain blogista - olisin veikannut SannaS:ää tai Pammua, mutta pikaiselle etsimisellä en kummaltakaan moista löytänyt. Ja lisäksi niiden paprujen olisi varmaan ollut hyvä olla sellaisia hiukan nahkeapintaisia kuten vaikka Marianne-karkeissa. Omani olivat jotain ultrakiiltävää muovia ja niiden liimaaminen pohjaan tuotti hivenen harmia, kun samaa kohtaa sai liimata monta kertaa. Toisaalta lopputuloksesta tuli ihanan kolmiulotteinen, kun paperit eivät napanneet pohjaan kiinni kauttaaltaan. Paprujen kiinni liimaamisen jälkeen sivelin koko komeuden gessolla valkoiseksi. Koska lapset olivat jo tässä vaiheessa nukkumassa, painelin kylppäriin kera kuumailmapuhaltimen, jotta sain pohjan mahdollisimman pian kuivaksi. Sitten leimasin sinne tänne The Greeting Farmin pilviä ja embossasin niistä osan valkoisella ja osan kirkkaalla jauheella. Sitten nappasin kylppäriin mukaan turkoosin mistin sekä sinisen mustemistin - sekoitin siis DistressInkiä ja vettä minimisteriin. En halunnut sivuun paljoa väriä, mutta hiukan nyt kuitenkin jotain. Sumuttelin molempia hieman sinne tänne ja pyyhin sitten pilvien sisäpuolet värjätyiltä alueilta puhtaaksi. Koska olin hätäinen, melkein onnistuin saamaan valkoisen krakleerausmaalini turkoosinsävyiseksi, mutta onneksi ei sentään. Lisäsin siis pohjaan vielä krakleerausmaalia sinne tänne sekä Snowtexia myös sinne tänne.

Kuva jäi lähes sille paikalleen, johon sen ensin pinosta viskasin. Hiukan siirtyi kohti oikeaa ylänurkkaa, jotta sain taustaa näkymään kivoista paikoista. Koristeiksi ajattelin heti noita papereista leikkaamiani kiemuroita, mutta sitten tuli stoppi. En halunnut peittää taustaa liiaksi, mutta piti sitä nyt jotain olla. Liimasin kuvan ja kiekurat paikoilleen ja lisäsin Snowtexit kuvan ympärille. Huomasin puolihelmet ja lätkäsin niitä pari, ei näyttänyt kivalta. Läästin väritöntä krakleerausmaalia helmien päälle, alkoi näyttää kivammalta. Koristeista löytyi tuollainen pieni chipboard-kuvio "baby", jonka iskin kuvan reunaan. Sitten löysin bananafishstudiolta, Suskin vinkistä (kiitos!!), ostamani pilvikuvioisen lappusen ja päätin, että se on sivuun saatava. Onneksi tuolla vasemmassa yläkulmassa oli juuri sopiva tila koristerykelmäsysteemille. Samaisesta aarrelaatikosta tuon lappusen kanssa löytyi viimeinen pieni pala valkoista punchinellaa, jonka päätin myös sivuun laittaa. Niinpä laitoin kortin päälle ensin MT-teippiä, sitten nidoin päälle punchinellan ja päälimmäiseksi liimasin vielä perhosen. Taustalle iskin vielä joskus aiemmin Big Shotilla leikkaamani pyöreäm journaling-lapun, joka muistutti minua pilvestä. Lisäilin nitojan niittejä sinne tänne ja nidoin myös pätkät leipurinnyöriä oikealle sivun reunaan. Valokuvan alakulmaan pääsi vielä itse tehty perhoskoriste sekä kaksi turkoosiksi Copiceilla värjättyä puolihelmeä.

Otsikon paikka oli jo mielessä varhaisessa vaiheessa. Nathalien blogissa bongaamani idea maalata kirjaimet gessolla järisytti maailmaani taas jonkun verran kun tajusin, ettei niitä Thickersejäkään tarvitse änkeä sellaisenaan suoraan pakkauksesta työhön. Itsestään selvää, muttei tullut aiemmin mieleeni. Nappasin ensin aakkospussista valkoiset kirjaimet, mutta mieleeni tuli sitten, että lienee hiukan turhaa maalata valkoisia kirjaimia valkoiseksi krakleerausmaalilla. Tai tuohan se tekstuuria, mutta jos nappaan ne valkoisten vieressä olleet mustat, niin näkyy kaikki halkeamat paremmin. Liimailin siis otsikon sivuun (pohdittuani ensin laittaako "mua ei nukuta" vai "ei mua nukuta") ja maalasin kirjaimet sen jälkeen krakleerausmaalilla. Kuivuessaan kirjaimet alkoivat käpristyä, mutta mitäs siitä. Lisää kolmiulotteisuutta taas sivuun. 

Tarinointi liuskoilla alkaa olla jo vakiotavaraa. Itseasiassa koetin sivuun myös käsinkirjoitettuja suikaleita, mutta ei toimi ei. Jotenkin oman käsialan käyttö vierastuttaa kovin. Kirjoitin siis tekstin koneella ja tulostin miehen isoisän vanhalle kirjepaperille, jota aika on ihanasti kellertänyt. Sitä tulee käytettyä tosi paljon sivuihin, onneksi sitä onkin melkein riisi. 

...taas tuli aikamoinen sepustus, kiitokset lukijoille!




I made this LO for the ongoing Get Inspired challenge. The topic was to create something connected with Sandman and sleeping.

I created the background by glueing candy wrappers to a scrapbooking cardstock and then painted the whole thing with gesso. Then I embossed a few clouds and coloured the white just a little bit with turquoise mist and blue ink. Finally I added some white crackle paint and Snowtex.

The idea I found at Nathalies blog of painting Thickers with gesso and alterating them rocked my world. Of course you can do that, but the idea had never come to my mind before. How silly! I painted the black Thickers with white crackle paint.

If you like to know more or get more details, please ask, I only wrote a few points in English.

21 comments:

Kiki said...

Ihana! :D Mahtava kurkkija siellä:)

Anonymous said...

Tähän voi sanoa vaan yhden asian... UPEA!!! :D


Anniina :)

Anski said...

Voi Riikka. Tämä on ihan sanoinkuvaamattoman upea. Oooh <3

Sini said...

Vähäks hieno, aivan ihana tuo pinta ja kaikki

Anonymous said...

Tosi hieno sivu! Olen ihastunut perhosiin ja siksi haluan mainita, että perhonen on tosi hieno (:

Maaret said...

WAU, nyt on kyllä täydellinen leiska mun makuun.

Paula | Pammu said...

Tää on niin, niiiin, niiiiiiin UPEA!! Ja täytyy kyllä tunnustaa, että heitän karkkipaprut aina vaan roskikseen, eli en oo niistä tietääkseni p*skarrellut ;) Vaikka oliskin kiva ottaa kunnia noin kivasta ideasta ;D

Paula said...

Mahtava sivu!!! Tuo kuvakin on ihan mainio.

SannaS said...

siis niiiiiiin mahtava sivu!! ja ihanaa kun jaksat kirjoittaa sivun luomisesta!! =)

juu, samat sanat kuin pammultakin, et kiva olisi kiitokset ottaa, mut aiheetta ne ottaisin...

Puuhis said...

Tämä oli hieno. Sain lisää inspiraatiota harjoitella taustojen tekoa itse ja niiden mömmöjen käyttöä!

Marika said...

W O W!!!! Ja sieltähän on alkanu taas sataa sepustuksia! ;) Hyvä sua!!!

Täs on kyllä mageeta kolmiulotteisuutta!

Kootut teokset said...

Siis aivan upea tausta! o.o Ja toi kuva on vaan niiiin mainio tähän sivuun... :D

Beverley said...

beautiful LO and love the crackle paint!

Anonymous said...

ooo tää on mahtava! kuva on mitä mainioin, mutta entäs lukemattomat tekniikat? pitää lukea postaus moneen kertaan, että jäisi mielenpohjalle vähän inspiraatiota näistä erinomaisista jutuista :).

Canis said...

Aivan mahtava tausta, sisäinen viherpiipertäjä hyppii tasajalkaa innosta. Ja parastahan on, että olet jaksanut kertoa miten sen sait aikaan.

Otsikko on hyvin kaunis. Vau.

mandysea said...

oh wow... this is so serene and pretty. Love the texture and look at those eyes peeping over!

maiju said...

Ihana leiska. Tausta on niin kivasti erilainen kolmiulotteisuutensa takia. Aihekin on ihana.

kiala said...

Ihana lakanasivu! Tosi loistavasti toteutettu tekniikka!Ihana kuva :)

Riikka Kovasin said...

Kiki: Kuva oli sellainen mahtisnappaus aikoinaan :D

Anniina: Kiitos :)

Anski: Kiitos :")

Sini: Kiitokset! :)

Monsteri: Kiitokset! Se itse perhonen on ostettu, mutta lisäsin siihen hiukan krakleerausmaalia.

Maaret: Kiitokset :)

Pammu: No ilmankos mä en moista postausta löytänyt :D Mutta olisi voinut sun olla, sulla on niin mahtavia ideoita! :)

Paula: Kiitos :)

SannaS: Kiitos :) Ja samat sanat kuin Pammulle - sulla on niin mahtavia ideoita, että olisi hyvin voinu olla sun!

Puuhis: Kiva, jos inspiroin puolestani eteenpäin! :)

Marika: Näköjään ratkaisu siihen tekstien kirjoitukseen on se, että bloggaa leiskan lähes heti kun sen on saanut valmiiksi. :D

Kootut teokset: Kiitos :)

Beverley: Thank you! :)

lintsi: Kiitos kaunis! Kiva, jos jaksoit lukea ja vielä paremmin että tekstistä sait inspiraatiota! :)

Canis: Kiitokset! :)

mandysea: Thank you so much for visiting!

maiju: Kiitokset! :)

kiala: Kiitokset! :)

Kirsi said...

Mielettömän kaunis sivu ja tosi ihanaa että jaksoit kirjoittaa noin tarkasti sivusi tekemisestä =)

Riikka Kovasin said...

Kirsi: Kiitos :) Kiva, kun jaksoit lukea!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...