04/02/2013

Kurssipäivä Amaliassa toukokuussa


Amaliaan oli esitetty toivetta kurssipäivästä, että olisi mielekästä tulla vaikka vähän pidemmänkin matkan takaa kurssittelemaan. Sellainen on toteutumassa toukokuussa, sillä pidän samana päivänä kaksi kurssia. Ensin mistaillaan ja sitten gessotellaan päälle. 

Mistailussa tehdään minialbumi ja muokkasin gessokurssia sen verran, että tuloksena on pieni canvas! Gessotekniikat ovat samoja, mutta tuloksena on skräppisivun sijaan taulu, johon voi halutessaan sisällyttää valokuvan. Kurssit toteutuvat 6:lla osallistujalla.

Pääkaupunkiseutulaisten kannattaa myös kurkata muut kurssini Amaliassa sekä tietenkin Intohimona Skräppäyksen workshoppi, jonne voi ilmoittautua 24.3. asti. Lisäksi kursseja löytyy ympäri Suomea ja lisää on tulossa - kurssikalenterini löytyy täältä (linkki)!


Gessoa 18.5.2012, klo 14-17, Amaliassa

Gessosta on moneksi skräppäyksessä ja muussa paperiaskartelussa. Sitä voi käyttää vain pienenä yksityiskohtana taikka sitten maalata runsaalla kädellä koko taustalle. Kurssin idea on kokeilla tuota pohjustinta ja saada ideoida sen käytöstä. Kolmessa tunnissa teemme canvaksen, johon käytämme gessoa monella eri tavalla.


Kurssin hinta on 24€, johon sisältyy tarvikepakkaus. Mukaan otettavat tarvikkeet ilmoitetaan myöhemmin sähköpostilla. Kurssi sopii kaikille paperiaskartelijoille. 

Kurssille voi ilmoittautua osoitteeseen rkovasin@gmail.com. Mukaan mahtuu maksimissaan 7 henkeä. Paikkoja vapaana 4. Ilmoittautuminen on sitova.

Mistailua 18.5.2013, klo 10-13, Amaliassa

Mistit eli maalisuihkeet ovat tämän hetken juttu askartelussa. Kurssin aikana katsotaan, mitä markkinoilla on saatavana ja miten mistejä voi käyttää eri tavoilla. Kurssin aikana tehdään erilaisia kokeiluja, jotka voi koota vaikkapa minialbumiksi.

Kurssin hinta on 24€, johon sisältyy tarvikepakkaus. Mukaan otettavat tarvikkeet ilmoitetaan myöhemmin sähköpostilla. Kurssi sopii kaikille paperiaskartelijoille. 

Kurssille voi ilmoittautua osoitteeseen rkovasin@gmail.com. Mukaan mahtuu maksimissaan 7 henkeä. TÄYNNÄ. Ilmoittautuminen on sitova.


Information about my workshop in May.


No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...